Aamuhetken ajatuksia

Pitäis mennä tänään kouluun. Taidan jättää välistä. Jotenkin tyhjä olo vaikka kaikki onkin hyvin. Tuntuu kuin jotain puuttuisi. Haluaisin uskoa että jokaisella on tarkoitus ja jokaista varten on suunnitelma. En ole uskovainen mutta ihminen uskoo aina johonkin. Haluaisin että minun elämälle tarkotettu suunnitelma alkaisi jo. Haluaisin saada käytyä koulunki loppuun ja päästä töihin niin helpottais. Tiedän tai pikemminkin luulen monen nuoren pähkäilevän samoja asioita. Moni varmaan menisi ajassa taakse päin muuttamaan asioita. Mieki haluaisin muuttaa muutaman asian mutta periaatteessa en koska ne asiat on tehneet minusta tämmöisen mikä olen. Joskus vannoin muuttuvani samanlaiseksi ihmiseksi mitä olin ennen. En muuttunut, enkä koskaan kunnolla yrittänyt. Mutta ehkä sen piti mennä niin. Mietin joskus millaista minun elämäni olisi ollut jos en joitaki tiettyjä asioita olisi kokenut. Millainen mie itte olisin? Sitä oli joskus ennen sinisilmäinen ja vannoutunut tekemään asiat kunnolla. Olin siis vielä lapsi joka ei ymmärtänyt oikeasta maailmasta oikein mitään. Kaikkia asioita ei voi aina tehdä kunnolla. Joskus täytyy epäonnistua, että oppii pärjäämään. Olisihan sitä halunnut mennä siitä mistä aita on matalin, helpoin kulkureitti. Mutta jos kiipeää korkean aidan yli se vahvistaa ihmisenä. Se ei ole helppoa mutta voin sanoa että alkaa arvostamaan pieniäkin asioita. Joskus tuntuu että se aita repii ihmisen rikki, mutta oikeasti se aukasee vain oman sisimmän itselleen ja oppii tuntemaan itsensä ja omat tarpeet. Ja kun sen aidan on ylittänyt niin sen jälkeen on ajan vuoro. Se korjaa haavat. Haavat jotka on oppinut ymmärtämään ja sisäistämään. Haavat jotka ajan kuluessa muuttuvat arviksi ja ne haalenee kans ajan kuluessa. Anteeksi sekava teksti mutta yhtä sekavalta pään sisällä tuntuu aina välillä ja uskon etten ole ainoa. Mutta miepä voisin ajautua höyhensaarille taas vaihteeksi <3